Sopraano

Minna Nyberg on monipuolinen, barokkimusiikkiin erikoistunut sopraano. Hän esiintyy kuorojen, yhtyeiden ja orkestereiden solistina niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on laulanut monissa tunnetuissa yhtyeissä kuten Collegium Vocale Gent (joht. Philippe Herreweghe), La Petite Bande (joht. Sigiswald Kuijken), Suomalainen barokkiorkesteri ja Göteborg Baroque. Hän on esiintynyt kiertueilla Euroopassa (esim. Amsterdamin Concertgebouwissa) ja Japanissa. Vuodesta 2023 lähtien Minna laulaa Key Ensemble:ssä Jutta Seppisen johdolla. Key Ensemble on yksi harvoista ammattikuoroista Suomessa.

Minnan ohjelmistoon kuuluu m.m. Bachin, Buxtehuden, Couperinin, Händelin, Vivaldin ja Mozartin messuja, kantaatteja, passioita ja oratorioita.

Minnalla on laaja kokemus näyttämötyöstä. Vuonna 2005 hän voitti ensimmäisen palkinnon valtakunnallisessa Eino Leinon jalanjäljillä -lausuntakilpailussa. Siitä lähtien hän on esiintynyt monissa näyttämöteoksissa, esimerkiksi Händelin oopperassa Almira, Monteverdin oopperassa L’Orfeo, Uttinin ja Johnsenin ooppera Birger Jarl och Mechtild, Ilkka Kuusiston musiikkinäytelmässä Fjärlin Vingad, musiikillisessa runoillassa Jää minuun sekä dramatisoiduissa konserteissa kuten Kadonnut valo – Sisar Marianan rakkaus ja La Donna Barbara – Barokin naissäveltäjä Barbara Strozzi.

Vuodesta 2014 lähtien Minna on erikoistunut historiallisen gestiikan taidelajiin: 1600- ja 1700-lukujen näyttelemisen taiteeseen. Hän on esiintynyt suomalaisyleisölle useissa gestiikkakonserteissa. Hänen dramatisoimansa, ohjaamansa ja esittämänsä näytelmä The Crab – Change is the Remedy for the Ills of Life (2021) sai laajan medianäkyvyyden sekä lämpimän vastaanoton niin yleisön kuin kriitikkojen parissa. Tällä hetkellä Minna on maamme ainoa historiallisen gestiikan taidelajin asiantuntija. Lisää tietoa löytyy sivulta Gestiikka.

Vuonna 2023 Minna perusti yhdessä cembalisti Päivi Vesalaisen kanssa yhtyeen Duo Voce e Corda. Duo on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut paikkansa vanhan musiikin kentällä ja on esiintynyt barokkifestivaaleilla ja konserttisarjoissa eri puolilla Suomea. Duon konserttituotannot Surun sävelin kohti valoa ja Pieni hetki musiikkia – suuria tunteita, ovat syventyneet barokin ajan affekteihin ja ihmisyyden suuriin kysymyksiin. Maaliskuussa 2026 Duo Voce e Corda esitti konsertin Under the Boughs / Lehvistön suojassa – Ikiaikainen musiikillinen keskustelu metsän kanssa Helsingin Konservatorion konserttisalissa. Konsertissa duo kantaesitti Carita Holmströmin laulusarja A History too Brief…?, joka on sävelletty duoa ja konserttia varten.

Minna on yksi Trio Flamme -lauluyhtyeen perustajajäsenistä. Suomenruotsalainen teatteri-, musiikki- ja revyyperinne kiehtovat trioa, ja sillä on vuosien mittaan ollut useita konserttikiertueita Suomessa ja Ruotsissa. Trio on nostanut esiin merkittäviä suomenruotsalaisia säveltäjiä kuten Erna Tauron, Carita Holmströmin ja Bengt Ahlforsin konserteissaan Muminkonsert, Erna Tauro – Känslornas tonsättareTauro & Ahlfors – Visor för full hals, FLAMME + BEBBE = SANT!, DEN DOFTANDE JORDEN – Carita Holmströms sånger om vårt liv på jorden ja Har ni visor? JA! – Tio år med Trio Flamme. Vuonna 2020 Trio Flamme sai Erna Tauro -palkinnon monivuotisesta panoksestaan suomenruotsalaisen teatterimusiikin ja viisujen esille tuojana.

Minna valmistui vuonna 2008 musiikinopettajaksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Hän on opiskellut klassista laulua Tanja Kauppinen-Savijoen, Ulla Ståhl-Grapesin sekä Matti Pelon johdolla, barokkilaulua Susanne Rydénin sekä lausuntaa Eilakaija Sipon oppilaana. Vuonna 2005 hän suoritti musiikkitieteen maisterin tutkinnon Åbo Akademissa. Hänen gradutyönsä Erna Tauro och muminvisorna – En studie i teatervisors tillkomst (Erna Tauro ja muumilaulut – tutkielma teatterilaulujen synnystä, 2004) oli perustutkimusta teatterisäveltäjä Erna Tauron elämästä ja tuotannosta. Minna onkin Tauron erityisasiantuntija Suomessa.

Minna kuului Stina Krookin säätiön stipendin saajiin vuonna 2024. Stipendi, jota ei voi hakea, tukee ja edistää näyttämö- ja kuvataidetta. Hänet valittiin monipuolisen taiteiljuutensa ja laaja-alaisen työkokemuksensa perusteella. Svenska Kulturfonden tukee Minnan taiteellista toimintaa 2025-2026 yhden vuoden työskentelyapurahalla.

Minnan työtä laulajana ja muusikkona ovat vuosien varrella tukeneet Svenska Kulturfonden, Föreningen Konstsamfundet, Suomen kulttuurirahasto, Nygréns Stiftelse, Oskar Öflunds Stiftelse, Stiftelsen Tre Smeder, Svenska Folkskolans Vänner ja Fredrik Pacius minnesfond.

Ansioluettelo

 

Sulje valikko